Tracking the Therapeutic (2015-2019)

Terapeuttista jäljittämässä

Terapeuttista jäljittämässä

Suvi Salmenniemi, Harley Bergroth, Inna Perheentupa, Johanna Nurmi, Laura Kemppainen, Tatiana Tiaynen-Qadir

Erilaiset terveyden edistämisen, onnellisuuden ja henkisen hyvinvoinnin tavoittelun terapeuttiset käytännöt – esimerkiksi self-help, elämäntaitovalmennus, henkisen kasvun kurssit, itsenmittaus sekä vaihtoehtoiset ja täydentävät hoitomuodot – ovat kasvattaneet suosiotaan eri puolilla maailmaa. Näiden käytäntöjen ympärille on muodostunut koko joukko uusia ammatteja ja asiantuntijuuden muotoja ja ne ovat monin tavoin läsnä ihmisten arkipäivässä.

Joulukuussa 2016 Turun yliopistossa järjestetty Travelling and transforming therapeutics: Subjectivity, materiality and inequality -workshop pureutui tähän ilmiöön monitieteisen ja kansainvälisen tutkijajoukon voimin. Työpajassa jäljitettiin ‘terapeuttisen’ käsitteen kautta niitä moninaisia psykologisia, henkisiä, hengellisiä ja terveyteen liittyviä käytäntöjä, joita ihmiset hyödyntävät itsensä ja sosiaalisten suhteidensa muokkaamisessa. Tämän kaltaista erilaisia terapeuttisia käytäntöjä jäljittäviä ja yhteen tuovia kokoontumisia ei ole liiemmälti aiemmin järjestetty; ainakin tällaista oli aistittavissa tutkijajoukon innostuneiden keskustelujen perusteella.

Työpajan järjesti kaksi Sosiaalitieteiden laitoksen tutkimushanketta, Koneen säätiön rahoittama Mielen arvoitus: Vertaileva tutkimus terapeuttisesta tiedosta ja minuudesta (http://www.utu.fi/fi/yksikot/soc/yksikot/sosiologia/tutkimus/tutkimus/theraself/Sivut/home.aspx) sekä Suomen Akatemian rahoittama Terapeuttisen jäljillä: Etnografinen tutkimus hyvinvoinnista, politiikasta ja eriarvoisuudesta (http://trackthera.utu.fi/). Hankkeiden taustalla on ajatus siitä, että terapeuttiset käytännöt voivat toimia havainnollisena linssinä moniin yhteiskunnallisesti tärkeisiin kysymyksiin, kuten vallankäytön, politiikan ja eriarvoisuuden muotoihin.

Työpajan keynote-puhujina olivat Helen Lambert Bristolin yliopistosta, Ole Jacob Madsen Oslon yliopistosta sekä Eeva Sointu Smith Collegesta. Tapahtuman aloitti Eeva Sointu, joka tarkasteli vallitsevia teoreettisia käsityksiä terapeuttisesta, jotka hänen mukaansa usein ohittavat eletyn kokemuksen. Soinnun mukaan terapeuttista koskevan sosiologisen tutkimuksen tulisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, mikä tekee niistä ihmisille merkityksellisiä. Hän nosti esille erityisesti ruumiillisuuden, tunteiden ja rituaalien näkökulmat tärkeiksi jatkotutkimukselle.

Ole Jacob Madsen puolestaan pohti kriittisesti esitelmässään yhteiskunnan psykologisoitumista; sitä, miten mitä erilaisimmat asiat puetaan nykyisin psykologisen ja tunteita painottavan sanaston kaapuun. Madsen peräänkuulutti psykologien ammattikuntaa syvälliseen eettiseen pohdintaan omasta roolistaan tilanteessa, jossa psykologiasta on tullut populaarikulttuurin keskeinen ainesosa, ja rajalinja ammatillisen ja populaarin psykologian välillä on hämärtynyt.

Helen Lambert päätti tapahtuman kuljettamalla kuulijansa tarkastelemaan terapeuttisia käytäntöjä Intiassa. Hänen esityksensä muistutti terapeuttisen moninaisuudesta; toisin sanoen, terapeuttinen ei palaudu vain psykologisen tiedon ja refleksiivisten minäprojektien kulttuuriin. Psykologisen tiedon ja itsensä kehittämisen käytäntöjen sijaan Lambertin esityksen keskiössä oli “kansanterapeutiikka”, eli Lambertin useiden vuosien ajan tutkimat “luutohtorit” (bone doctors), suvussa periytyvä ammattikunta joka toimii virallisen terveydenhuollon ulkopuolella. Lambertin etnografinen kuvaus luutohtoreiden praktiikasta ja tavoista mainostaa palveluitaan avasi kiinnostavan näkymän terveyden ja (itse)hoivan pluralismiin intialaisessa arjessa.

Monimuotoinen ja muuntautuva terapeuttinen

Terapeuttiset käytännöt ovat globaali ilmiö: yhtäältä niissä on paljon yhteistä mutta toisaalta ne myös matkustavat paikasta toiseen ja saavat erilaisia merkityksiä ja muotoja asettuessaan osaksi erilaisia historiallisia, kulttuurisia ja maantieteellisiä konteksteja. Työpaja pyrki ennen kaikkea tuomaan esille näitä terapeuttisen saamia moninaisia ilmenemismuotoja ja terapeuttisen liikkumista. Aihetta käsittelevä tutkimuskirjallisuus on toistaiseksi keskittynyt pitkälti läntisiin jälkiteollisiin yhteiskuntiin ja erityisesti Yhdysvaltoihin ja Iso-Britanniaan. Työpajassa käännettiin katsetta anglo-amerikkalaista kontekstia laajemmaksi ja keskusteltiin siitä, miten terapeuttiset käytännöt toimivat muun muassa suomalaisessa, norjalaisessa, israelilaisessa, portugalilaisessa, venäläisessä, saksalaisessa ja intialaisessa kontekstissa, sekä erilaisten materiaalisten toimijoiden välityksellä. Näin pyrittiin tavoittamaan näkökulmia terapeuttisten käytäntöjen ylirajaiseen, materiaaliseen ja alati muotoutuvaan luonteeseen. Tarkastelemalla terapeuttisia käytäntöjä kontekstissaan työpaja monipuolisti ymmärrystä terapeuttisten käytäntöjen merkityksestä ja seurauksista sekä horjutti ajatusta terapeuttisesta jonakin yhtenäisenä ja selkeärajaisena.

Työpajan esitykset toivat hyvin esille terapeuttisen laaja-alaisuutta. Esityksissä käsiteltiin muun muassa mindfulness-käytäntöjä, uushenkisyyden käytäntöjä, uskonnollisuuden roolia ihmisten elämässä, vaihtoehtoiseen lääketieteeseen nojaavaa tiedontuotantoa sekä itsen ja oman terveyden tarkkailun teknologisia ja digitaalisia sovelluksia. Myös teoreettiset lähestymiskulmat terapeuttiseen vaihtelivat: terapeuttista tulkittiin ja otettiin haltuun esimerkiksi intersektionaalisen teorian, affektiivisen työn, sosiaalisten liikkeiden, foucault’laisen valta-analytiikan, feministisen ruumiillisuusteorian sekä toimijaverkostoteorian avulla. Yleisellä tasolla työpajassa puhutti erityisesti se, mitä kaikkea “terapeuttinen” sisältää ja merkitsee, sekä se, miten terapeuttisen ja poliittisen välinen suhde tulisi ymmärtää.

Kohti nyansoidumpaa ymmärrystä terapeuttisesta

Vaikka terapeuttisten käytäntöjen tutkimus on kasvanut merkittävästi viime aikoina, katveeseen on jäänyt monia merkittäviä kysymyksiä, joita tutkimalla on mahdollista tuottaa kattavampi ja yksityiskohtaisempi ymmärrys ilmiöstä. Lisää tutkimusta kaivataan erityisesti terapeuttisten käytäntöjen eletystä ja ruumiillisesta kokemisesta, ja tähän monet työpajan esityksistä toivatkin valaistusta. Tutkimalla sitä, miksi ihmiset hakeutuvat erilaisten terapeuttisten käytäntöjen äärelle ja mitä nämä käytännöt heille merkitsevät, voidaan ymmärtää paremmin syitä näiden käytäntöjen suosion taustalla.

Terapeuttista kulttuuria (therapeutic culture) koskevissa keskusteluissa terapeuttinen uhkaa ajoittain jähmettyä ja muodostua varsin totalisoivaksi kertomukseksi. Voisi olla paikallaan etsiä hienovaraisempia teoreettisia ja käsitteellisiä työkaluja terapeuttisten käytäntöjen jäsentämiseen. Sommitelmia (assemblage) koskeva teoretisointi voisi tarjota yhden hedelmällisen tavan lähestyä terapeuttista nostaen keskiöön erilaisten inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijoiden vuorovaikutuksen sekä ne prosessit joiden kautta erilaiset tilanteiset ja kontekstuaaliset sommitelmat kehkeytyvät. Sommitelman käsite auttaa myös ylittämään monia dikotomisia jakoja. Etnografisen, ihmisten arkiseen kokemukseen pureutuvan ja tutkijan osaksi terapeuttisen kenttää sitovan tutkimuksen keinoin voidaan myös tuottaa hienovaraisempia tulkintoja, jotka julkisten diskurssien ja hallinnan pyrkimysten analyysissä jäävät piiloon.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *